1. Johdanto
Yhdysvaltain armeija on valjastanut merileijonat mukaan taisteluunsa al-Qaedaa vastaan, nämä suojelevat sotalaivoja miinoilta ja vedenalaiselta sabotaasilta. Samaan aikaan Afganistanissa yhdysvaltalaiset ja kansainväliset joukot ovat kohdanneet islamistien käyttämiä ”kamikaze-kameleita” – räjähtein varusteltuja kameleita, jotka hätistellään vihollisten kimppuun; keino jota sissitaistelijat käyttivät aikanaan jo neuvostojoukkoja vastaan.[1] Muiden eläinlajien hyödyntäminen sodassa ei ole historiallisesti missään mielessä tuore ilmiö.[2] Sitä ei kuitenkaan olla missään vaiheessa vakavasti kyseenalaistettu. Sotiin on luotu säännöt suojelemaan ihmisiä – lapsia, siviilejä, sotavankeja, jopa vastapuolen sotilaita – mutta muille lajeille tätä turvaa ei ole suotu. Humanitaarinen oikeus, nimensä mukaisesti[3], koskettaa vain ihmistä.
Aion esseessäni pohtia, onko ”ihmiset vs. muut eläimet” -jaottelulle perusteita ja pitäisikö myös eläinten oikeudet ottaa huomioon sodan sääntöjä laadittaessa. Selkeyden vuoksi rajaan esseessäni ihmiset käsitteen ”eläimet” ulkopuolelle, eli tarkoitan sillä samaa kuin englanninkielinen termi ”non-human animals”. Tarkastelen sekä eläinten käyttöä sodassa että sodan uhreina. Jotta eläimet voitaisiin ottaa huomion kansainvälisiä sopimuksia sodan säännöistä laadittaessa, tulee määrittää kaksi asiaa: onko eläimillä oikeuksia, jotka takaisivat näille aseman ja toisaalta mikä eläimien asema aseellisissa selkkauksissa olisi. Tavoitteenani on ennen kaikkea pohtia, tulisiko konfliktin osapuolten saada hyödyntää eläimiä sotavoimissaan ja millä tavoin sodan ulkopuolisia uhreja, kuten villieläimiä, tulisi mahdollisesti suojella.
Lähdeaineistonani käytän erityisesti eläinten oikeuksia puolustavaa ja niitä vastustavaa kirjallisuutta, kansainvälisiä sopimuksia sekä uutisointia lähihistoriallisista tapauksista, joissa sodankäynti on vaikuttanut eläinyksilöiden elämiin. Esitän myös omia johtopäätöksiäni sekä pyrin tuomaan esille niihin johtaneita perusteluja.
2. Eläinten oikeudet – onko niitä?
Yksi syistä, miksi Yhdysvaltojen armeija on valinnut käyttää operaatiossaan merileijonia, on näiden huomattava älykkyys.[4] Jo se, että eläimet pystyvät noudattamaan niille annettuja ohjeita – toisin sanoen ymmärtämään ihmisten viestintää – todistaa tämän puolesta. Moniko ihminen kykenee ymmärtämään toisen eläinlajin viestintää ja vielä niin tehokkaasti, että pystyy ottamaan tältä vastaan monimutkaisia ohjeita tai toiveita? Ihmisen ylivoimaista älykkyyttä muihin lajeihin verrattuna pidetään yhtenä syynä tämän erityisasemalle; kuitenkin tiedemiehet löytävät jatkuvasti todisteita eläinten huomattavasta älykkyydestä ja tietoisuudesta,[5] jopa tietoisuudesta itsestään[6], jota on pidetty ihmiset muista lajeista erottavana ominaisuutena. Se, että tutkijat ovat löytäneet eläimistä tietoisuutta itsestään, kumoaa monia argumentteja, jotka vastustavat eläimille annettavia oikeuksia. Toisaalta on perusteltua olettaa, että tietoisuutta itsestään löytyy vain osalta eläinlajeista, jolloin mahdolliset oikeudet tulisi suoda vain näille lajeille.
Eläinten oikeuksista puhuttaessa, käytettiin perusteena tietoisuutta itsestään tai jotain muuta kriteeriä, tulee myös rajata, mitä oikeuksia eläimille tulisi kuulua. Yksi rajausvaihtoehdoista on tehdä jako intressien perusteella. Esimerkiksi naakalla tuskin on intressiä äänioikeuteen tai sosiaaliturvaan, mutta sen sijaan naakalla intresseissä voivat hyvinkin keskeisinä olla liikkumisenvapaus, kokoontumisoikeus sekä oikeus elämään. On aivan turhaa vaatia yksilöille tai ryhmille oikeuksia, jotka eivät ole näiden intresseissä. Peter Singer kirjoittaa kirjassaan Oikeutta eläimille: ”Tasa-arvo ei tarkoita täsmälleen samanlaista kohtelua, vaan saman painon panemista kummankin osapuolen tarpeille ja eduille. Tasa-arvoinen suhtautuminen erilaisiin olentoihin voi käytännössä tarkoittaa erilaista kohtelua ja erilaisia oikeuksia.”[7] Eläimillä voi olla myös oikeuksia, joita ihmisillä ei yleisesti tunnusteta olevan, kuten oikeus tappaa ja syödä lajitovereitaan, kuten esimerkiksi monet hämähäkkilajit tekevät[8]. Hämähäkkien intresseissä voi tehokkaan lisääntymisen vuoksi olla kannibalismi, kun taas ihmisillä vastaavaa syytä tähän intressiin ei ole.
Eläinoikeuksien kritisoinut filosofi Roger Scruton argumentoi oikeuksien rajaamista vain ihmisille sillä, että vain ihmisillä on velvollisuuksia[9]. On kapeakatseista sanoa, ettei eläimillä ole velvollisuuksia, mikäli näiden velvollisuudet poikkeavat ihmisten velvollisuuksista. Monet eläinlajit elävät monimutkaisissa sosiaalisissa yhteisöissä, joissa vallitsevat sisäiset oikeudet ja velvollisuudet. Työnjako on erinomainen esimerkki tästä. Mehiläisyhteisössä kuningattaren tehtävä on synnyttää jälkeläisiä, vastavuoroisesti taas yhteisön muut jäsenet pitävät kuningattarestaan huolta. Perusteltua toki on kysyä, onko näillä yksilöillä oikeuksia ja velvollisuuksia yhteisönsä ulkopuolelle. Jos ja kun ihmiset kuitenkin antavat eläimille velvollisuuksia, kuten esimerkiksi pelastaa ihmisiä romahtaneista rakennuksista tai tuottaa maitoa, tulee ihmisille myös vastavuoroisesti velvollisuuksia näitä eläimiä kohtaan niiden ollessa oikeutettuja saamaan teoistaan vastineeksi oikeuksia. Mikäli velvollisuuksia käytetään kriteerinä oikeuksien myöntämiseen, tulee oikeuksien ja velvollisuuksien tulee olla painoarvoltaan mahdollisimman yhteneväisiä. Näin ollen esimerkiksi perustelu siitä, että turkistarhaajien eläimilleen antama ravinto ja turva ovat riittävä vastine verrattuna näiden vapauden menetykseen, kärsimykseen ja turkiksista saatavaan taloudelliseen hyötyyn – varsinkin kun eläimet todennäköisesti itse pystyisivät luonnossa pitämään huolta ravinnon saannistaan eivätkä uhat niiden turvallisuudelle olisi kohtuuttoman suuria – ei ole pitävä.
Kansainväliset eläinsopimukset rajoittuvat varsin pitkälti uhanalaisten eläinten laittomaan kauppaan. Koska uhanalaisia eläinyksilöitä suojellaan niiden harvinaisuuden, ei niiden itsensä tähden, tulee eläimille sitä myötä vain oikeus olla ”lajillisesti häviämättä”. Sen sijaan Kokeellisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien selkärankaisten eläinten suojelua koskeva eurooppalainen yleissopimuksen allekirjoittaneet neuvoston jäsenvaltiot ”tunnustavat, että ihmisellä on moraalinen velvollisuus kunnioittaa kaikkia eläimiä ja ottaa huomioon niiden kyky muistaa ja tuntea kärsimystä”. Eläinten ”kunnioittaminen” ei käytännössä tarkoita mitään – on varsin epätodennäköisesti, että ketään vastaan nostetaan syytettä eläinten epäkunnioittavasta kohtelusta sopimuksen pohjalta. Sen sijaan kriteeristö, jonka perusteella eläimiä pitää kohdella paremmin, on kuitenkin merkityksellinen: sopimus nostaa eläinten ominaisuuksista merkittävämmiksi sen oikeuksien kannalta kyvyn tuntea kipua. Sopimus myös jatkaa: ”[Allekirjoittajat] hyväksyvät kuitenkin sen, että ihmisellä hänen tavoitellessaan tietoa, terveyttä ja turvallisuutta on tarve käyttää hyväkseen eläimiä, milloin tuloksen voidaan kohtuullisesti odottaa tuottavan uutta tietoa tai yleistä hyötyä ihmiselle tahi eläimille, samoin kuin ihminen käyttää eläimiä ravinnokseen, vaatetukseen ja kuormajuhtana”. Virke pitää sisällään sen, että ihmisen täytyy pyrkiä välttämään eläinten hyväksikäyttöä tai vahingoittamista, ellei tähän ole riittävää syytä.
Ihmisen ylemmyydelle muihin lajeihin verrattuna löytyy pitkät historialliset jäljet: Se toistuu esimerkiksi seemiläisissä uskonnoissa, jotka ovat kehittyneet voimakkaassa vuorovaikutuksessa länsimaisen kulttuurin kanssa. Vanhassa testamentissa kerrotaan Jumalan solmiessaan liiton Nooan kanssa alistaneen ”[k]aikki villieläimet ja taivaan linnut, kaikki maan päällä liikkuvat eläimet ja meren kalat” ihmisten valtaan. Jumala lupasi vaatia tilille jokaisen, jokaisen eläimenkin, joka vuodattaa ihmisen verta, sillä ihmisen hän loi omaksi kuvakseen, toisin kuin muut luodut.[10] Moraalista oppiaan ja ajattelutapaansa maailman suurimman uskonnon[11], kristinuskon, edustajat ovat toteuttaneet ja levittäneet menestyksekkäästi, mikä omalta osaltaan on turvannut ihmisen aseman erityistapauksena eläinten joukossa. Kysymys siitä, onko ihminen Jumalan kuva vai ei, ja siten erilaisessa asemassa muihin eläinlajeihin verrattuna, on tieteellisten tutkimusmahdollisuuksien ulkopuolella, joten sitä on hyvin vaikea pitävästi kumota.
3. Oikeus sodassa – ihmisen suoja
Ihmisten välistä kanssakäymistä on pyritty säätelemään laein ja normein koko sivilisaation historian ajan. Sodat eivät ole tässä poikkeus. Olennainen piirre sodan säännöissä on syrjivyyden periaate, jaottelu siviileihin ja sotilaisiin. Ideaalitilanteessa sota vaikuttaa mahdollisimman vähän siviiliväestön elämään ja käydään vain siihen osallistuvien joukkojen kesken. Vielä parempi toki on, jos sotia ei syty ollenkaan vaan konfliktit ratkaistaisiin diplomatian keinoin – tämän utopian ollessa kaukainen, tarvitsemme sotiin sääntöjä suojaamaan sekä siviilejä että sotilaita. Kansainvälisessä oikeudessa on erotettavissa toisistaan ns. Geneven traditio, jonka tavoitteena on ennen kaikkea sodan uhrien suojelu, sekä Haagin traditio, joka keskittyy ensisijassa sallittuihin ja kiellettyihin sodankäyntimenetelmiin.[12] Traditiot kantavat merkittävimpien humanitaarisen oikeuden sopimusten nimiä. Keskityn esseessäni Geneven sopimuksiin, jotka suuremmassa periaatteellisuudessaan sopivat aiheeni käsittelyyn paremmin kuin teknisemmät Haagin sopimukset. Sopimuksista pyrin nostamaan esille niitä artikloita, jotka ovat tutkimuskysymykseni kannalta olennaisia.
Suojelluimpiin ryhmiin ihmisoikeussopimuksissa kuuluvat lapset. Geneven sopimuksen lisäpöytäkirjat kieltävät lapsisotilaiden käytön. I pöytäkirjan 51 artiklassa lausutaan muun muassa: ”2. Selkkauksen osapuolten on tehtävä voitavansa, jotta alle viisitoistavuotiaat lapset eivät joutuisi välittömästi osallistumaan vihollisuuksiin, ja erityisesti vältettävä ottamasta heitä asevoimiinsa. – – 3. Jos alle viisitoistavuotiaat lapset poikkeustapauksessa ja 2. kappaleen määräyksistä huolimatta osallistuvat varsinaisiin vihollisuuksiin ja joutuvat vastapuolen valtaan, he nauttivat edelleen tässä artiklassa tarkoitettua erityissuojelua riippumatta siitä, katsotaanko heidät sotavangeiksi.” Sama vaatimus toistuu myös Lapsen oikeuksien yleissopimuksen valinnaisessa pöytäkirjassa lasten osallistumisesta aseellisiin selkkauksiin. Pöytäkirjan 3 artiklassa määritellään vielä: ”3. Sopimusvaltiot, jotka sallivat alle 18-vuotiaiden henkilöiden värväyksen vapaaehtoisina kansallisiin asevoimiinsa, varmistavat takeet vähintään sille, että a) värväys perustuu todelliseen vapaaehtoisuuteen; – – c) värvättävät henkilöt ovat täysin tietoisia asepalvelukseen liittyvistä velvollisuuksista”.
Geneven sopimusten yleisiin periaatteisiin kuuluu olennaisesti erottaa taistelijat ja ei-taistelijat toisistaan ja pyrkiä suojelemaan jälkimmäisiä kaikissa tilanteissa. Suojeltavaksi henkilöksi muuttuu välittömästi jokainen taistelukyvyttömäksi tullut sotilas – haavoittuneiden, haaksirikkoisten ja sotavankien lisäksi myös jokainen aseensa laskenut ja selvästi halunsa antautua ilmaissut sotilas. Kyseistä suojelua nauttivat kaikki ns. lailliset asevoimien jäsenet taistelukyvyttömiksi tultuaan. Sotavangin suojaa eivät nauti vihollista vahingoittavaa toimintaa harjoittavat yksityiset siviilivastarintaryhmät. Siviilihenkilöinä pidetään kaikkia niitä, jotka eivät kuulu edellä lueteltuihin taistelijoihin. Siviilihenkilöllä ei ole oikeutta osallistua vihollisuuksiin. Vain taistelijoita vastaan saa hyökätä, siviiliväestöä vastaan ei sen sijaan saa kohdistaa hyökkäyksiä eikä sitä saa asettaa alttiiksi sotatoimien aiheuttamille vaaroille. Missään tapauksessa siviiliväestä ei saa tahallisesti käyttää suojaamaan sotilaallisia toimenpiteitä.
Sopimuksen 48 artiklassa siviiliväestön yleisestä suojelusta vihollisuuksien vaikutuksia vastaan perussäännöksi on muotoiltu: ”Siviiliväestön ja siviilikohteiden kunnioituksen ja suojelun takaamiseksi selkkauksen osapuolten on aina tehtävä ero siviiliväestön ja taistelijoiden sekä siviilikohteiden ja sotilaskohteiden välillä ja suunnattava sotatoimensa vain sotilaskohteisiin.” 51. artiklassa siviiliväestön suojelemisesta sanotaan: ”1. Siviiliväestö ja yksittäiset siviilihenkilöt nauttivat yleistä suojelua sotatoimien aiheuttamilta vaaroilta. Tämän suojelun toteuttamiseksi on noudatettava kaikissa olosuhteissa seuraavia sääntöjä, jotka täydentävät muita sovellettavia kansainvälisen oikeuden sääntöjä. 2. Siviiliväestö sellaisenaan ja siihen kuuluvat siviilihenkilöt eivät saa joutua aseellisen toiminnan kohteeksi. Väkivaltaisuudet tai niillä uhkaaminen päätarkoituksena levittää kauhua siviiliväestön keskuudessa on kielletty. 3. Siviilihenkilöt nauttivat tämän osaston mukaista suojelua, paitsi suoranaisesti osallistuessaan vihollisuuksiin.” Sopimuksen 54. artiklassa siviiliväestön elintärkeiden kohteiden suojelemisesta määritetään seuraavaa: ”1. Siviiliväestön nälkään näännyttäminen sodankäyntimenetelmänä on kielletty. 2. Siviiliväestön eloonjäämisen kannalta välttämättömien kohteiden, kuten elintarvikkeiden, niiden tuotantoon käytettävien viljelysalueiden, viljan, karjan, juomavesilaitosten ja -varojen ja kastelulaitosten hävittäminen, poistaminen, epäkelvottomaksi saattaminen sekä näihin kohdistettu aseellinen toiminta elannon epäämiseksi siviiliväestöltä tai vastapuolelta on kielletty, tarkoituksesta riippumatta, olipa se siviiliväestön saattaminen nälkäkuolemaan, sen pakottaminen muuttamaan tai mikä muu tahansa.”
Geneven yleissopimuksen I lisäpöytäkirjan 35 artiklassa sodankäyntimenetelmien perussäännöiksi määritellään seuraavat: ”1. Selkkauksen osapuolten oikeus valita sodankäyntimenetelmät ei missään aseellisessa selkkauksessa ole rajoittamaton. 2. Liiallisen vamman tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavien aseiden, projektiilien ja sodankäyntimenetelmien ja -aineiden käyttö on kielletty. 3. Sellaisten sodankäyntimenetelmien käyttö on kielletty, jotka on tarkoitettu aiheuttamaan tai joiden voidaan odottaa aiheuttavan laajaa, pitkäaikaista ja vakavaa vahinkoa luonnolliselle ympäristölle.” Sopimuksen 55 artikla keskittyy luonnollisen ympäristön suojelemiseen: ”1. Sodankäynnissä on katsottava, ettei luonnolliselle ympäristölle aiheuteta laajaa, pitkäaikaista ja vakavaa vahinkoa. Tämä suojelu sisältää myös kiellon käyttää sodankäyntimenetelmiä, joiden tarkoituksena on tai oletettavana seurauksena on mainittu vahinko luonnolliselle ympäristölle ja siten vaaraa väestön terveydelle ja eloonjäämiselle. 2. Aseellinen toiminta luonnollista ympäristöä vastaan kostotoimenpiteenä on kielletty.”
4. Eläimet osallisina sodissa – ihmisten asiaa edistämässä
Sodankäynnin säännöissä on olennaista jaottelu sotilaisiin ja siviileihin, mutta kumpaan näistä kategorioista esimerkiksi kamikaze-kamelit kuuluvat? Onko oikein haavoittaa, jopa tappaa eläin, joka on aseistettu? Eläimet eivät itse valitse ottaa osaa sotiin vaan joku tekee päätöksen heidän puolestaan. Ihmisellä, puhuttaessa syyntakeisesta ja ymmärryksen tilassa olevista yksilöistä, on aina mahdollisuus kieltäytyä osallistumasta sotaan, vaikka sitten oman tai läheistensä hengen uhalla. Emme voi olettaa, että eläimet kykenisivät ymmärtämään ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta ja lajin sisäisiä konflikteja niin hyvin, että ne voisivat muodostaa käsityksen siitä, haluavatko olla niissä osallisina vai eivät.
Kamelit ja merinorsut eivät suinkaan ole ainoita lajeja, jotka ovat päätyneet mukaan ihmisten aseellisiin mittelöihin. Pomminetsinnän uusin sana ovat jättiläisrotat. Oppivaisina, kevyinä ja hyvän hajuaistin omaavina ne ovat kuin luotuja miinakenttiä tutkimiseen.[13] Rotan henkiinjäämismahdollisuudet ovat selvästi paremmat kuin kameleilla, jotka ovat tuomittuja kuolemaan räjähteidensä mukana, mutta voidaanko toimintaa silti pitää eettisenä? Miinojen löytäminen säästää sekä ihmis- että eläinhenkiä. Utilitaristisesta näkökulmasta toiminnan hyöty on suurempaa kuin siitä koituvat toteutuvat riskit. Ihmisten korvaamista rotilla miinanetsinnässä ei tarvitse edes perustella ihmisten ylemmyydellä muihin lajeihin verrattuna, sillä rotan selviytymismahdollisuuksien ollessa ihmistä paremmat, on perusteltua, että nämä asetetaan alttiiksi vaaralle yhteisen hyvän eteen. Sen sijaan voidaan tässäkin kysyä, onko ihmisillä oikeutta sotkea eläimiä itse aiheuttamiinsa ongelmiin? Miksi rottien pitäisi pelastaa ihmisiä ihmisten teoilta? Entä olisiko tilanne erilainen, jos miinakentät sijaitsevat alueella, jossa luonnostaan elää jättiläisrottia? Onko yksilöllä suurempi vastuu lajitovereistaan kuin muunlajisista yksilöistä? Onko yksilöllä edes vastuuta muista yksilöistä?
Eläinten käyttö sodissa ei rajoitu pelkille taistelutantereille, vaan jotkut eläinyksilöt joutuvat uhraamaan henkensä, jotta ihmisten mahdollisuudet selvitä sodasta hengissä kasvaisivat. Näin on myös Suomessa, jossa puolustusvoimat ampuu vuosittain yleensä 6-8 sikaa, jotta lääkintäupseerit voivat harjoitella näillä vakavasti haavoitettujen uhrien pelastamista. Oli operaatio onnistunut tai ei, siat lopulta lopetetaan. Käytäntö on herättänyt kritiikkiä eläinsuojeluyhdistyksissä.[14] Aiheen ympäriltä on käyty keskustelua myös Atlantin toisella puolen, missä puolustusministeriön hankinnoista, teknologiasta ja logistiikasta vastaavan alivaltiosihteerin toimittamassa raportissa puolustusministeriö suunnittelee vuohien ja muiden eläimien käytöstä luopumista lääkintämieskoulutuksessa. Tämä on herättänyt vastustusta Pentagonissa, jonka vastineen mukaan eläinten käytöstä luopuminen ennen kuin ne korvaavat simulaattorit ovat riittävän kehittyneitä, vaarantaa taistelukentillä ihmisuhrien määrän.[15] Eläinten käyttö lääketieteellisiin tutkimuksiin on yleisesti hyväksytty kansainvälisissä sopimuksissa, mutta onko tilanne toinen kun ihmishengille uhan aiheuttavat bakteerien tai mutaatioiden sijaan toiset ihmisyksilöt? Voimme toistaa saman kysymyksen kuin miinaa etsivien rottien kohdalla: onko oikein, että muiden lajien yksilöt joutuvat kärsimään ihmisten sisäisten konfliktien tähden?
Palatkaamme Lapsen oikeuksien yleissopimuksen valinnaiseen pöytäkirjaan: ”3. Sopimusvaltiot, jotka sallivat alle 18-vuotiaiden henkilöiden värväyksen vapaaehtoisina kansallisiin asevoimiinsa, varmistavat takeet vähintään sille, että a) värväys perustuu todelliseen vapaaehtoisuuteen; – – c) värvättävät henkilöt ovat täysin tietoisia asepalvelukseen liittyvistä velvollisuuksista”. Ymmärrys, tietoisuus ja vapaaehtoisuus ovat olennaisia kriteereitä laillisia värväyksiä tehtäessä. Voiko eläimien koskaan sanoa ”värväytyvän” vapaaehtoisesti sotavoimiin tai olevan tietoisia siihen liittyvistä velvollisuuksista, eli toisin sanoen värväytymisen seurauksista? Onko oikein, että kameli menettää henkensä muiden tekemien päätösten takia?
5. Eläimet sodan jaloissa – konfliktien sivulliset uhrit
Vietnamin sodan pysäyttävimpiä otoksia on kuva, jossa alaston lapsi juoksee sotilaiden edellä pakoon polttavaa napalmipilveä. Pilvi oli syntynyt pommitusten seurauksena; kaikkiaan alueelle kylvettiin sodan aikana noin 7 miljoonaa tonnia pommeja, pääosin Yhdysvaltain toimesta. Määrä on noin kolminkertainen toisessa maailmansodassa sodan kaikkien osapuolten pudottamiin pommeihin verrattuna.[16] Vietnamissa tuhoutui sodan aikana arviolta kaksi miljoonaa hehtaaria metsää ja puolet maan mangrovealueista. Tämän noin Suomen kokoisen valtion alueella on tavattu 291 nisäkäslajia, 853 lintulajia, 216 matelijalajia ja 155 sammakkoeläintä, joista suurin osa asuu maan tiheissä metsissä. Vertailun vuoksi Suomessa vastaavat luvut ovat 74, 423, 3 ja 4.[17] On siis perusteltua olettaa tuhojen koskeneen laajasti myös eläimiä. Kuinka monta kuvaa kuolleista eläimistä sodan aikana julkaistiin? Onko tutkimuksia siitä, miten pahasti sota vaikutti eläinkantoihin tai eläinyksilöiden elämiin? Vaikka Vietnamin metsäpinta-ala on kasvanut sodan jälkeen, on metsän laatu ja moninaisuus heikentynyt entisestään kun tuhoutuneen metsän tilalle on istutettu viljelysmetsää, kuten bambua.[18] Vietnamin alueella elää 516 uhanalaista lajia, joista 154 asuu metsässä.[19] Tämä nostaa Vietnamin sodan eläinuhrien lukumäärää entisestään, vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeenkin.
Pommitusten lisäksi Yhdysvaltain lentokoneet ja helikopterit ruiskuttivat Vietnamin metsiin Agent Orange -nimistä kasvimyrkkyä tavoitteenaan tappaa sissisotilaita suojaavat puut ja kasvit ja siten ajaa sissit pois metsistä ja näitä tukeneet maalaiset pois kylistä yhdysvaltalaisjoukkojen hallitsemiin kaupunkeihin. Vuosikymmenen aikana Yhdysvallat suihkutti Etelä-Vietnamin alueelle ainakin 80 miljoonaa litraa kasvintuhoaineita.[20] Miljoonat vietnamilaiset altistuivat myrkylle ja noin kolmella miljoonalla näistä tai heidän lapsistaan tai lapsenlapsistaan on vammoja tai muita terveysongelmia myrkyn jäljiltä.[21] Joka vuosi, erityisesti alueille joille Agent Orangea suihkutettiin paljon, syntyy tuhansia sairaita tai epämuodostuneita lapsia.[22] Myrkkyjäämiä on yhä Vietnamin metsissä ja niitä on alettu vasta nyt, neljänkymmenen vuoden jälkeen, poistamaan Vietnamin ja Yhdysvaltojen hallitusten päätöksestä ja maiden välisellä yhteistyöllä.[23] Maahan jääneet dioksiinit kulkeutuvat ravintoketjussa ja siirtyvät siten lopulta ihmisiin.[24] Ravintoketju – siis eläimet – altistuu myös myrkylle. Laboratoriokokeissa Agent Orangen ainesosien on todettu aiheuttavan koe-eläimille synnynnäisiä vammoja sekä lisäävän kasvainriskiä.[25] Ei ole mitään syytä olettaa villieläinten reagoivan kemikaaleihin eri tavalla.
Vietnamin sota on erinomainen esimerkki siitä, miten monella eri tavalla sota voi vaikuttaa alueen eläimiin, näiden olematta missään vaiheessa varsinaisesti kohteita sodissa. Tulisiko kansainvälisissä sopimuksissa, esimerkiksi kemiallisista aseista puhuttaessa, ottaa huomioon myös niiden vaikutukset niille altistuviin eläimiin?
6. Johtopäätökset
Ihmisoikeudet ja humanitaarinen oikeus perustuvat ihmisten väliseen tasa-arvoon huolimatta näiden yksilökohtaisista ominaisuuksista. Kansainväliset sopimukset pohjaavat ihmisoikeuksien kyseenalaistamattomuudelle. Kun pohditaan sitä, pitäisikö sopimukset ulottaa koskemaan myös eläimiä, voimme ottaa annettuna ihmisten välisen tasa-arvon ja jakamattomat ihmisoikeudet. Humanitaarinen oikeus suojaa myös esimerkiksi lapsia, vaikka näiden älylliset kyvyt eivät monien filosofien mielestä riitä moraalisiksi toimijoina eivätkä siten toisaalta omaamaan samoja oikeuksia ja samanlaista vastuuta teoistaan kuin aikuiset[26]. Juuri jälkimmäisestä syystä kansainväliset sopimukset suojaavat lapsia tekojensa seurauksilta enemmän kuin aikuisia. Tutkijat yleisesti sijoittavat eläimet älyllisiltä kyvyiltään lajista riippuen eri-ikäisten lasten asemiin. Eläimillä ei siten voi olla samanlaista vastuuta teoistaan kuin täysivaltaisilla ihmisillä. Toisaalta, kuten lapsetkin, myös eläimet tuntevat kipua ja kärsimystä, minkä tähden niiden aiheuttamista eläimille tulee välttää. Se, mitä eläimille aiheutettua kärsimystä voidaan pitää oikeutettuna milläkin syyllä, ei käy ilmi esimerkiksi nykyisistä kansainvälisistä sopimuksista. Sen sijaan on selvää, että turhan kärsimyksen aiheuttamista eläimille tulee välttää.
Eläimien käyttäminen sodissa voi olla perusteltua silloin kun siitä saatava kokonaishyöty on merkittävämpi kuin eläimille koituva haitta. Näin on vain silloin kun hyöty on positiivista kaikki osapuolet lukuun ottaen; näin esimerkiksi kamikaze-kamelien ei koskaan tulisi olla sallittuja, sillä siitä osapuolille yhteensä koituva hyöty on käytännössä neutraali ja kamelille aina negatiivinen. Toisaalta mikäli pohditaan kauko-ohjattavin räjähtein varusteltujen kameleiden ampumista, sitä ei voida vastaavasti tuomita, sillä voidaan todeta näiden menehtyvän joka tapauksessa, onnistui kumpi tahansa osapuoli tavoitteessaan. Tavoitteena on kuitenkin oltava, ettei tule tilanteita, joissa kameli joutuu kohtaamaan kuoleman, teki toinen sodan osapuoli mitä tahansa. Sen sijaan esimerkiksi miinoja etsivät rotat voivat olla sallittuja, sillä niistä koituva hyöty on yleisesti positiivinen, mikäli rotille itselleen koituvat uhat eivät ole liian suuret.
Toisaalta on aiheellista myös pohtia, onko yksilöillä oikeus kieltäytyä tulematta hyödynnetyiksi yhteisen hyvän eteen. Tällöin tulee pohtia, miten suuri yksittäisen yksilön uhraus on verrattuna muille siitä koituvaan kokonaisetuun. Vaikka onnistuneesta miinanetsinnästä olisi hyvin monelle suurtakin hyötyä, jos se aiheuttaa liian suurta uhkaa suorittajalleen, sen moraalinen oikeutus voi olla kyseenalaista. Näin on esimerkiksi lääkintämiesten koulutukseen käytettävien eläinten kohdalla. On vaikea sanoa, mille konfliktin osapuolelle hyvästä haavoittuneiden hoidosta on haittaa, sillä useimmissa tapauksissa nämä haavoittuneet ovat taistelukelvottomia ja heitä suojelevat kansainväliset lait. Toisaalta lääketieteen eteen uhrattu eläinyksilö murrettuine luineen ja puhkottuine henkitorvineen ja lopulta henkensä menettävänä, maksaa tästä suhteellisesti liian korkean yksilökohtaisen hinnan.
Eläinten kärsimys ja kuolema sodassa sivullisina ei ole kenenkään etu, vaikka se saattaisi ollakin sivutuote jonkun eduntavoittelusta, joten se tulisi aina pyrkiä minimoimaan. Tällä hetkellä eläimiä parhaiten suojaa kenties Geneven yleissopimuksen lisäpöytäkirjan I pöytäkirjan 55 artikla luonnollisen ympäristön suojelemisesta – olkoonkin että sen tavoitteena on turvata ennen kaikkea väestön terveys ja elonjääminen. Artikla tulisi laajentaa koskemaan myös villieläimiä tai vastaavasti luoda näille oma artiklansa. Myös pohdittaessa kiellettyjä ja sallittuja sodankäynninmenetelmiä, tulee myös niiden käytön seuraukset eläimille ottaa huomioon. Tarvitsemme kansainvälisiä säädöksiä, jotka suojelevat myös eläimiä sotatilanteissa. Tarvitsemme myös sopimuksia, jotka kieltävät tai rajoittavat eläimille erityisen haitallisten sotamenetelmien käytön. Päätöksiä ei pidä tehdä pelkkien ihmisuhrien perusteella.
LÄHDELUETTELO
KIRJALLISUUS
Rosén, Gunnar (1989) Sodan lait: Käsikirja.
Helsinki: Painotalo Miktor.
Singer, Peter (1990) Oikeutta eläimille.
Helsinki: Eläinsuojeluliitto Animalia ry.
Raamattu (1992)
Helsinki: Suomen Pipliaseura.
WWW-DOKUMENTIT
www-sivut
BBC: Religion: Religions: Christianity.
EUR-Lex.
Finlex.
History: Animals of War.
The IUCN Red List Site: Discover Species.
Pienehkö sivistyssanakirja,
pdf-dokumentit
Doan, Canh ym. (2007) Report on the review of Vietnam’s wildlife trade policy. CRES/FPD/UNEP/CITES/IUED, Hanoi, Vietnam.
Wikieducator: Vietnam War Background
artikkelit ja uutiset
Carroll, Chris (2013) Pentagon: Live animal testing still needed to prevent war deaths.
Saatavissa http://www.stripes.com/news/pentagon-live-animal-testing-still-needed-to-prevent-war-deaths-1.217353, luettu 28.5.2013.
Bardo, Matt (2012) Cannibalism link to spider hatching success.
Saatavissa http://www.bbc.co.uk/nature/19072196, luettu 28.5.2013.
Blackburn, Bradley (2010) Bomb-Sniffing Rats Save Lives in Africa.
Saatavissa http://abcnews.go.com/blogs/headlines/2010/03/bombsniffing-rats-save-lives-in-africa, luettu 28.5.2013.
Dvorsky, George (2012) Animals Are as With It as Humans, Scientists Say.
Saatavissa http://news.discovery.com/human/genetics/animals-consciousness-mammals-birds-octopus-120824.htm, luettu 28.5.2013.
Haley, Mick & Geoffrey York (2008) ’Last ghost’ of the Vietnam War.
Saatavissa http://www.theglobeandmail.com/incoming/last-ghost-of-the-vietnam-war/article1057457/?page=all, luettu 28.5.2013.
International Federation of Red Cross and Red Crescent Societies (2002) Vietnam Red Cross urges more aid for Agent Orange casualties.
Saatavissa http://www.ifrc.org/en/news-and-media/news-stories/asia-pacific/vietnam/vietnam-red-cross-urges-more-aid-for-agent-orange-casualties/, luettu 28.5.2013.
King, Jessica (2012) U.S. in first effort to clean up Agent Orange in Vietnam.
Saatavissa http://edition.cnn.com/2012/08/10/world/asia/vietnam-us-agent-orange/, luettu 28.5.2013.
Länkinen, Tiina (2012) Puolustusvoimat ampuu sikoja Suomessakin.
Saatavissa http://yle.fi/uutiset/puolustusvoimat_ampuu_sikoja_suomessakin/6382249, luettu 28.5.2013.
Murphy, Verity (2003) Let slip the sea lions of war.
Saatavissa http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/2839155.stm, luettu 28.5.2013.
Telkänranta, Helena (2004) Emme ole yksin.
Saatavissa http://www.tiede.fi/artikkeli/61/emme_ole_yksin, luettu 28.5.2013.
Scruton, Roger (2000) Animal Rights.
Saatavissa http://www.city-journal.org/html/10_3_urbanities-animal.html, luettu 28.5.2013.
Stanford Encyclopedia of Philosophy (2002) Children’s Rights.
Saatavissa http://plato.stanford.edu/entries/rights-children/, luettu 28.5.2013.
YLE (2011) Ottaako USA 40 vuoden jälkeen vastuun hirviösikiöistä ja vammaisista lapsista?
Saatavissa http://yle.fi/uutiset/ottaako_usa_40_vuoden_jalkeen_vastuun_hirviosikioista_ja_vammaisista_lapsista/2596561, luettu 28.5.2013.
KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET
Geneven sopimus sotavankien kohtelusta, 1949.
Geneven yleissopimuksen lisäpöytäkirja kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta (I pöytäkirja), 1977.
Geneven yleissopimuksen lisäpöytäkirja kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta (II pöytäkirja), 1977.
Kokeellisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien selkärankaisten eläinten suojelua koskeva eurooppalainen yleissopimus, 1986.
[1] Murphy, V., 2003.
[2] History: Animals of War.
[3] ”humanitaarinen ihmisten (pyyteettömään) auttamiseen pyrkivä, ihmisystävällinen” Pienehkö sivistyssanakirja.
[4] Murphy, V., 2003.
[5] Dvorsky, G., 2012.
[6] Telkänranta, H., 2004.
[7] Singer, P., 1990, 30.
[8] Bardo, M., 2012.
[9] Scruton, R., 2000.
[10] Raamattu, 1Moos 9:2-6.
[11] BBC: Religion: Religions: Christianity.
[12] Rosén, G., 1989, 23.
[13] Blackburn, B., 2010.
[14] Länkinen, T., 2012.
[15] Carroll, C., 2013.
[16] Wikieducator: Vietnam War Background.
[17] The IUCN Red List Site: Discover Species.
[18] Report on the review of Vietnam’s wildlife trade policy, 2008.
[19] The IUCN Red List Site: Discover Species.
[20] YLE: Uutiset: ”Ottaako USA 40 vuoden jälkeen vastuun hirviösikiöistä ja vammaisista lapsista?”, 2011.
[21] Hayley, M. ym, 2008.
[22] IFRC.org: Vietnam Red Cross urges more aid for Agent Orange casualties, 2002.
[23] King, J., 2012.
[24] YLE: Uutiset: ”Ottaako USA 40 vuoden jälkeen vastuun hirviösikiöistä ja vammaisista lapsista?”, 2011.
[25] American Cancer Society: Agent Orange and Cancer, 2013.
[26] Stanford Encyclopedia of Philosophy: Children’s Rights, 2002/2010.