Luomiskertomuksessa ihminen luodaan erillisenä muista luoduista ja hänelle annetaan valta ja vastuu luomakunnan herrana. Tämän seurauksena ihmisellä nähdään olevan valta ylitse muiden luotujen, kun taas vain Jumalalla on valta ihmiseen. Tämä asetelma luo vahvan ihmisarvon, minkä rinnalla eläinten arvo jää auttamattomasti heikommaksi. Käytännön arjessa tämä näkyy myös siinä, että eläimen voi laittaa kärsimään ihmisten elämän, tai jopa pelkän nautinnon tähden. Vaikka näin valitettavasti tapahtuu joskus myös ihmisten välillä, se on yleisesti tuomittua, kun taas eläinten kärsimys usein nähdään vain valitettavana sivuseikkana.
Vanhassa testamentissa Mooses saa Siinainvuorella laintaulut, jotka sisältävät kymmenen käskyä. Niistä viides, ”Älä tapa”, nähdään yleisesti koskevan vain ihmisiä. Juutalaisuudessa tulkinta on vielä niukempi, ja sen nähdään käytännössä tarkoittavan vain murhaamista. Toisen ihmisen hengen riisto kodin, uskonnon tai isänmaan tähden on myös kristillisen kirkon sallimaa, kunhan sitä ensin on koetettu välttää kaikin keinoin. Eläinten tappaminen sen sijaan on jopa Jumalan tahto. Liitossa Nooan kanssa Jumala antoi eläimet ihmisten ruuaksi ja jo Aabel aikanaan uhrasi Jumalalle eläimiä – lahja, jonka tämä otti vastaan suuremmalla suosiolla kuin viljasadon. Eläinten huonoa kohtelua kristinusko ei käsittele, vaikka esimerkiksi islam tuomitsee eläinrääkkääjät Helvettiin. Yleinen elämän kunnioitus ja vastuu muista luoduista ohjaavat kuitenkin välttämään turhaa kärsimystä.
Kristinuskon oppien mukaan ihmisellä on vapaa tahto. Hän ei kuitenkaan voi toimia vastoin Jumalan tahtoa ilman rangaistusta, kuten Vanhan testamentin alkukertomukset osoittavat. Korottamalla itsensä Jumalan asemaan ja päättämällä ihmisen elämästä ja kuolemasta ihminen tekee syntiä. Tämä heijastuu myös kirkon asenteissa itsemurhan tehneitä kohtaan, jotka ennen jätettiin yleisesti siunaamatta ja haudattiin kirkkomaan ulkopuolelle. Nykyisin elämänsä päättämistä liiallisen henkisen, fyysisen tai sosiaalisen kärsimyksen takia on pyritty ymmärtämään ja verrattu kuolemaan johtavaan sairauteen. Kirkko kuitenkin korostaa elämän arvokkuutta ja pyrkii kaikin keinoin ennaltaehkäisemään itsemurhia.
On tavallaan hassua, vaikka hassu onkin aivan väärä sana tähän tilanteeseen, miten Suomessakin tuomitaan eutanasia, vaikka sillä ehkäistäisiin ihmisen kärsimystä ja tämä olisi hänen oma tahtonsa. Sen sijaan on laillista, ja jopa varsin ymmärrettyä, tehdä abortti lapsen vammaisuuden tähden, mitä perustellaan tämän tulevan (tässä tilanteessa tulemattoman) elämän kärsimyksillä, tai jopa niillä kärsimyksillä, joita lapsi tuottaisi lähimmäisilleen, yleensä vanhemmilleen. Eli, tulevaisuudessa mahdollisesti enemmän tai vähemmän kärsivän tai kärsimystä tuottavan ihmisen saa tappaa, kunhan sen tekee vain riittävän aikaisin.
Eräs yleisistä argumenteista eutanasian vastustajilla on sen tuottama tuska läheisille. Kuolema on kuitenkin aina tuskallista, vaikka se kieroutuneista tilanteista johtuen tuottaisikin joillekin kyseenalaista tyydytystä, iloa tai onnellisuutta (esimerkiksi diktaattorien väkivaltainen kukistaminen, kuolemantuomiot). Tuskaa tuottaa myös luonnollinen kuolema, joka kohtaa kaikkia ennemmin tai myöhemmin, samoin surullista on myös eläinten kuolema, olipa kyseessä sitten ikkunaa päin lennähtänyt varpunen, perheen rakas lemmikkikoira tai tehotuotannossa elinkelvottomaksi jalostettu kananpoika. Toisaalta kuolema voi olla myös lohdullista, kun tietää, ettei toisen tarvitse enää kärsiä. Tätä ihmistenkin kohdalla korostetaan, mutta usein vasta kuoleman jälkeen.
Armokuolemaan voivat johtaa myös taloudelliset syyt: eläinten parantamiseen ei vain käytetä samanlaisia resursseja kuin ihmisten. Kalliin leikkauksen sijaan lemmikki-, tuotanto- tai villieläintä kohtaa usein piikki, vaikka parantuminen olisi hyvinkin mahdollista. Ihmisten – hyvien veronmaksajien ja heidän läheistensä – hoitoon käytetään myös huomattavasti enemmän rahaa. Tässä taustalla voi olla myös tietynlainen esineellistämistä seurannut usko, jonka mukaan ”rikki mennyttä” eläintä ei voi korjata. Tämä on luonnollista seurausta sitä, että tutkimusta ja resursseja on kohdistettu huomattavasti enemmän ihmisten sairauksien tutkimiseen kuin eläinten, minkä seurauksena ihmisiä osataan myös parantaa paremmin ja laajemmin.
Ihminenkin on eläin; ainakin mikäli määrittelijä uskoo evoluutioon ja jossain määrin näin on myös esimerkiksi intialaisperäisissä sielunvaellususkonnoissa. Kaikkia suuria uskontoja yhdistävä kultainen sääntö pitäisi laajentaa koskemaan myös muita lajeja ihmisten rinnalla, tai kenties juuri meitä. Haluaisinko itse kärsiä vai kuolla? Rakkauden kaksoiskäskyssä Jumalaa käsketään rakastamaan yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Rakkaus voi ilmetä monin eri tavoin ja johtaa hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin, yleisesti kuitenkaan toiselle ei tuoteta tuskaa oman hyödyn tähden. Voisiko siis myös eläin olla ihmiselle lähimmäinen? Itse sanoisin, että voisi.